Elämäni Koheligeeni – Komediaa kolhuista ja hervottomasta huumorista
Moni teistä on kuullut minun mainitsevan koheligeenistä – tuosta mystisestä ominaisuudesta, joka on kuin sisäänrakennettu ohjelmointivirhe elämän arkisiin hetkiin. Tänään haluan avata tarinan tämän ”supervoimani” takaa, sillä uskokaa tai älkää, se on kulkenut mukanani lapsuudesta lähtien. 80-luvulla ei tunnettu kirjainyhdistelmädiagnooseja, mutta jos olisi, olisin varmasti saanut leiman otsaani: KMS – Koomisen Moninainen Seikkailija.
Minä ja isoveljeni – kuin yö ja päivä
Kasvoin kuusi vuotta vanhemman isoveljeni rinnalla ja olemme kuin kaksi eri maailmaa. Hän kirmaa mäkiä alas sähköpyörällään ja harrastaa alamäkipyöräilyä, kun taas minä kompuroin lattialla, sotken itseäni ja onnistun kolauttamaan pääni paikkoihin, joissa se ei edes pitäisi olla mahdollista. Veljeni on kuin teräsmies ja minä olen enemmän Mr. Bean.
Lapsuuden vietin isäni autotallissa ja varikoilla, sillä perheessämme moottoriurheilu oli lähes pyhä instituutio. Mutta siinä missä veljeni kuului siihen vauhtiosastoon, minä valitsin enemmän slapstick-komediaan sopivan roolin. Minut tunnistettiin varikoilla siitä, että olin se lapsi, joka onnistui kaatumaan tasaisella maalla tai saamaan haavan jalkaansa jostain näkymättömästä esteestä.
Kuvamuisto lapsuudesta: Isäni autotalli ja varikot olivat lapsuuden seikkailujen näyttämö, joissa haaveiltiin vauhdista ja koettiin ikimuistoisia hetkiä.
Lapsuuden kommellukset – sirkustirehtöörin oppipoika
En voi edes laskea, kuinka monta kertaa minut on paikattu sairaalassa. Sormet, varpaat, polvet – jokainen ruumiinosa on saanut oman hetkensä valokeilassa. Pääni on haljennut, kun pompin sängyllä liikaa, hampaitani on uusittu ja jalat ovat ottaneet yllätyskyytiä enemmän kuin kerran. Mutta tiedättekö mitä? Jokainen vamma on ollut kuin komedian juonenkäänne, joka on tehnyt elämästäni entistä värikkäämmän.
Koheligeeni ei ole vain mokaamista
Koheligeeni ei ole virallinen diagnoosi, mutta se on minun tapani nähdä elämä pilke silmäkulmassa. Se ei ole vain kolhuja ja kompurointia, vaan asenne, joka tuo valoa haastaviinkin hetkiin. Vaikka elämä on välillä heittänyt minulle koviakin haasteita, olen aina noussut ylös – kirjaimellisesti ja henkisesti – ja jatkanut eteenpäin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suhtautuisin kaikkeen kevyesti. Työni otan aina vakavasti ja teen sen huolella. Komiikka jää arkeen, mutta ammattilainen tulee aina paikalle, kun kamera ja asiakkaat astuvat kuvioihin.
Supervoima vai selviytymiskeino?
Koheligeeni on opettanut minulle, että nauru on paras lääke. Olen selvinnyt vaikeista ajoista positiivisen asenteeni ja hersyvän huumorini ansiosta. Vaikka elämä on joskus tarjonnut enemmän sitruunoita kuin makeisia, olen oppinut leipomaan niistä nauruntäyteisen piirakan. Tämä supervoimani tekee minusta sen ainutlaatuisen hahmon, joka olen – komedian tähti omassa elämässäni.
Työlleni täysillä antautuneena: Missikuvauksia Yyterin upeissa maisemissa, joissa täydellisen otoksen vuoksi päädyin kuvaamaan mereen. Lopputulos? Huippukuvat ja läpimärkä kuvaaja!
Miksi jakaa tätä tarinaa?
Haluan blogissani kertoa, ettei kommellukset tai vastoinkäymiset määrittele meitä – ne tekevät meistä vain mielenkiintoisempia ja sitkeämpiä. Koheligeeni ei ole heikkous, vaan elämäniloisen asenteen vahvistaja. Se muistuttaa, että nauru ja ilo voivat kantaa meidät pitkälle, vaikka matkan varrella kompuroisimmekin.
Lue lisää elämästäni, kolhuista ja kommelluksista blogissani. Tervetuloa seuraamaan, miten arki, työ ja huumori kohtaavat luovassa elämässäni.
Kun luovuus ja huumori yhdistyvät: Tämä upea kuva on kollegani Juhamatti Vahdersalon käsialaa. Kuvassa elämäni pienet kohellukset on nostettu suorastaan taiteelliselle tasolle – sopivasti pilke silmäkulmassa!
Kansikuvan on ottanut myös Juha-Matti Vahdersalo
